Pihlajasaari on entinen huvilasaari, joka on nykyisin helsinkiläisten monipuolinen ulkoilualue. Saarella on vielä joitakin vanhoja huviloita ja sen luonto koostuu kallioista, metsiköistä, lehtomaista sekä kallio- ja hiekkarannoista. Monipuolinen luonto, hyvä sijainti ja toimivat palvelut ovat tehneet Pihlajasaaresta helsinkiläisten suosituimman ulkoilusaaren. Auringonpalvojia houkuttelevat erityisesti Pihlajasaaren hiekkarannat. Useat saaren rakennuksista ovat suojelukohteita.

Pihlajasaaria on oikeastaan kaksi, läntinen ja itäinen, mutta kävelysilta yhdistää ne kokonaisuudeksi. Saarten pinta-ala on yhteensä noin 26 ha. Matkaa saarten päästä päähän on itä-länsi-suunnassa noin 700-800 metriä ja pohjois-etelä-suunnassa noin 500 metriä. Rantaviivaa kahdella pääsaarella on lähes 5 kilometriä.

Telttailu ja keittomahdollisuudet

Itäisessä Pihlajasaaressa on telttailualue, jossa on mahdollista telttailla viikonloppuisin perjantaista klo 12.00 maanantaihin klo 12.00 asti. Telttamaksu on 7 €/teltta/vuorokausi. Keittokatoksia on saarilla yhteensä kolme. Pihlajasaaren isäntä asuu Vadelmakumpu-nimisessä saaressa punaisessa talossa. Alueelle ei saa mennä luvatta. Puhelin 0500-602 045. Saaren isäntä kerää telttamaksun paikan päällä, joten hänelle ei tarvitse erikseen soittaa, ellei halua varata telttapaikkaa etukäteen.

Kalastus ja ulkoilu

Pihlajasaari on Helsingin suosituin ulkoilusaari, jossa myös kalastaminen on mahdollista. Kalastusasiat, puh. 050 - 593 1006 (kalastuksenvalvoja). Helsingin kalastuslupia saa Kisahallista ja eräistä Helsingin kalastustarvikeliikkeistä. Myös läänikohtainen kalastuslupa kelpaa. Lisäksi tarvitset valtion kalastuksenhoitomaksun. Onkimiseen ei tarvitse erillistä kalastuslupaa.

Tietoa saaren palveluista Liikuntaviraston sivuilta

Pihlajasaari oli vuosisatoja kalastajien ja luotsien tukikohta. 1700-luvun alussa vuonna 1713 tsaari Pietari Suuri hyökkäsi Helsinkiin, jolloin suuri laivasto kiersi Pihlajasaarten ohitse. Lopulta Helsinki jäi vielä osaksi Ruotsia vuoteen 1809 asti. Suomenlinnaa eli alun perin Sveaborgia (Viaporia) alettiin rakentaa 1748, minkä jälkeen Helsingin saariston merkitys kasvoi.

Arkistotietojen mukaan molemmat Pihlajasaaret annettiin vuokralle raatimies Petter Schwartzille vuonna 1762. Kalastaja Matts Sundberg sai vuokraoikeuden saareen vuonna 1787. Hän rakensi mökkinsä Itäiseen Pihlajasaareen, jossa on suojaisa laguuni. Sundberg myi kalasaalistaan Kauppatorilla. Matts Sundbergia ja hänen perhettään kohtasi hirvittävä katastrofi maaliskuussa 1800, kun mielenhäiriössä ollut Viaporin (Suomenlinnan) varuskunnnan sotilas Adolph Adler tappoi kalastajan, tämän vaimon ja pojan. Vain perheen pienimmät pelastuivat. Murhaaja Adler teloitettiin Helsingin torilla. Valoisampi aika alkoi vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun kauppias Frans Brenner vuokrasi kaupungilta Itäisen Pihlajasaaren ja Lasimestarisaaren 1840-luvun lopussa. Benner oli arvostettu liikemies, joka järjesti Helsingin ensimmäisiä purjehduskilpailuja, esimerkiksi elokuussa 1864.

Brenner kuoli 1870. Brennerin veljet hallitsivat Busholmenin ja Melkin saaria. Ne pakkolunastettiin myöhemmin valtion tarpeisiin sotilassaariksi. Sittemmin Läntinen Pihlajasaari vuokrattiin Mårten Gabriel Steniukselle ja arkkitehti Frans Sjöströmille vuonna 1879. Heillä oli suunnitelmia kehittää saarta, mutta Sjöström kuoli vain 45-vuotiaana. 1880-luvulla Pihlajasaarille kuitenkin rakennettiin huviloita. Sjöströmin oma residenssi oli nimenomaan Villa Hällebo, nykyinen ravintolarakennus. Laivanvarustaja John V. Nurminen piti Villa Hällebota kesäpaikkanaan 1920-luvulla. Vuonna 1927 alue ja talo siirtyivät konsuli K. G. Vähämäelle, joka myi talon kaupungille. Villa Hällebo remontoitiin perusteellisesti 1970-luvulla. Se edustaa uusrenenssassityyliä ja on arkkitehti Frans Sjöströmin käsialaa.

Sotahistoriaa

Pihlajasaarille rakennettiin ensimmäisen maailmansodan aikana linnoituslaitteita, tosin melko kevyitä. Talvi- ja jatkosodan aikana vanhoja perustuksia käytettiin ilmatorjuntajärjestelmän osana. Itäisen Pihlajasaaren suuri pyöreä betoninen suojarakennelma on kuitenkin pääosin jäänne Nobel-Standard-yhtiön suurista bensiinisäiliöistä. Yhtiö luopui säiliöistä vuonna 1947. Vuonna 1950 myös Itäinen Pihlajasaari tuli osaksi kansanpuistoa, samoin Lasimestarinsaari, joka siis käytännössä on osa Itäistä Pihlajasaarta.